14. lokakuuta 2016

Ilmiöpäivät alkuopetuksessa - teemana syksy

Ensimmäinen päivä

Ilmiöjakso alkoi virittäytymisellä aiheeseen. Katselimme mielenkiintoisen videon syksystä, jonka jälkeen keskustelimme mm. siitä, mitä on ruska, mitä tarkoittaa syyspäiväntasaus. Virittäytymistä jatkoimme tutustumalla lyhyesti Antonio Vivaldiin ja hänen tuotantoonsa erityisesti Neljä vuodenaikaa - Syksy. Kuuntelimme teosta ja samalla maalasimme syksyisiä kuvia eläytyen musiikkiin. Koulun käytävälle oli levitetty pitkä paperi, johon jokainen sai maalata sormin peiteväreillä musiikin tuomia mielikuvia.




















Tämän jälkeen oppilaat kirjoittivat kysymyksiä liittyen syksyyn esim. Miksi lehdet putoavat puista? Mikä on ruska? Mitä eläimille tapahtuu? Minne linnut muuttavat? Samaan aikaan oppilaat kävivät pienissä ryhmissä läpi maalaustyön draamapedagogiikan keinoin yhdessä Antonio Vivaldin kanssa. Tämä tapa arvioida ja purkaa työskentelyä herätti lapsissa hilpeyttä, hämmästystä ja heittäytymistä draaman maailmaan.

Päivän lopuksi leikimme pihalla maa-meri-laiva- leikkiä mukaellen vuodenaikoja.








Toinen päivä

Toisena päivänä teimme koko päivän retken Mustavuoreen. Tarkoituksenamme oli etsiä vastauksia kysymyksiin suoraan luonnosta ja havainnoida syksyn merkkejä valokuvaamalla niitä. Päivä oli aurinkoinen mutta kylmä. Alkuun työskentelimme ryhmissä ja etsimme luonnosta ruskan värejä sekä tutustuimme muurahaiskekoon ja muurahaisiin. Pohdimme, mitä muurahaiset tekevät syksyllä. 





Nautimme retkieväät kalliolla auringonpaisteessa. Tästä huolimatta kylmä yllätti meidät, ja lähdimme reippailemaan kohti pururataa, jossa pidimme pienen jumppahetken. Jatkoimme matkaa keräten syksyn aarteita luonnosta koulussa tehtävää kuvataidetyötä varten. Retken lopuksi jokainen oppilas keräsi itselleen syksyn väripaletin, johon liimattiin mahdollisimman monta luonnosta löytyvää syksyn väriä.

Retkestä jäi hyvä mieli ja punaiset posket.


 

Kolmas ja neljäs päivä

Ensimmäisenä tiedonhakutehtävänä oli etsiä tietoa muurahaisista. Jokainen oppilas täydensi opettajien antaman monisteen tiedonhaun päätteeksi. Jatkoimme tiedonhakua etsimällä vastauksia  kirjoista aikaisemmin tehtyihin kysymyksiin. Oppilaat valitsivat pienissä ryhmissä itselleen kysymyksen ja etsivät siihen vastauksen. Jokaisessa ryhmässä oli luku- ja kirjoitustaitoisia oppilaita. Oli hienoa huomata, kuinka kaikki oppilaat osallistuivat tiedonhakuun ja kirjoittivat innokkaasti mallista kirjoitustaidon vielä puuttuessa. Tässä yhteydessä myös opettelimme ja kertasimme yhdessä vuodenajat ja kuukaudet.

Kakkosluokkalaiset opettelivat Comic star- ohjelman käyttöä ja tekivät metsäretkellä otetuista kuvista  syksyisiä postereita iPadeilla. 

Syksyn ilmiöpäivät huipentuivat oman syysrunon kirjoittamiseen.

____________________

Varsinaisten ilmiöpäivien lisäksi työskentelimme myös muina päivinä ilmiön parissa. Maalasimme tuputtamalla ja liimaamalla metsän aarteista syksyiset maisemat muurahaisineen sekä kokosimme tuotoksistamme kansiot. Vielä ennen syyslomaa keskustelimme ja kokosimme yhdessä kaiken sen tiedon, mitä olimme oppineet ja kokeneet päivien aikana. Hetki päättyi omien syysrunojen esittämiseen.